Hengellisiä sävelmiä sisältää hengellisiä lauluja ja vanhan virsikirjan (v. 1701) virsiä. Tätä jaksoa ei ollut mukana alkuperäisessä sävelmäjaossa, koska hengellisten laulujen olemassaolosta ei ollut tietoa. I. Krohn ja M. Nyberg vuonna 1890 kohtasivat sattumalta sävelmänkeruumatkallaan A. Wilénin, joka tarjoitui laulamaan heille virsiä. Sävelmiä kertyi lähes 100. Nyberg kiersi vuonna 1891 ja Krohn 1897 keräämässä hengellisiä sävelmiä, joita löytyi yli 300. Sävelmät kuuluvat pääosin kokoelmiin Sionin virret, Sionin juhlavirret, Halullisten sieluin hengelliset laulut ja arkkivirret. Sionin virret on suora käännös ruotsinkielisestä Sions sånger kokoelmasta, vain sanojen rytmitykset aiheuttavat pieniä eroavaisuuksia. Sävelmiä saatiin myös yksittäisiltä kerääjiltä. Samoista sävelmistä löytyi hieman erilaisia versioita ja kokoelmaan valittiin eniten koristeluja sisältävä melodia.
Kokoelma on jaettu koraalien ja maallisten sävelmien toisintoihin sekä itsenäisiin hengellisiin sävelmiin. Koraalitoisinnot on järjestetty R. Faltinin vuonna 1888 julkaistun koraalikirjan mukaisesti niin, että ensin on ne, jotka poikkeavat alkuperäisestä sävelmästä vähiten. Muutamat sävelmät voidaan katsoa usean eri koraalin toisinnoksi, koska tässä kokoelmassa ei ole otettu huomioon sitä, että monet koraalit ovat toistensa toisintoja. Maallisten sävelmien toisinnosta on jätetty pois 20 "arvotonta uudenaikaista renkutusta". Itsenäiset hengelliset sävelmät on jaettu kolmeen osaan: kaksisäkeisiin, nelisäkeisiin ja muihin. Sävellajiksi on koraalitoisintoihin otettu sama sävellaji kuin koraalikirjassa. Muissa ryhmissä sävellajin on määrännyt toisintojen enemmistö. Sävelmiä tarkastellessa on hyvä huomioida, että Krohn tarkoittaa fermaatilla nuottiarvon tarkkaa kaksintamista. Krohn teki väitöskirjan tämän kokoelman innoittamana aiheesta"Suomen hengellisten kansansävelmien laadusta ja alkuperästä", joka painettiin vuonna 1899.
Hengelliset sävelmät -kirjan johdanto
Laulusävelmiä on kokoelman laajin jakso sisältäen noin 4000 sävelmää. Sävelmien ryhmityksen määrää säkeitten melodisten kadenssien laatu. Säkeitä on yleensä neljä, mutta jos niitä on enemmän, on ne tulkittu toistensa laajennuksiksi, jäljittleyksi tai muunnoksiksi. Jokainen tapaus on selvitetty kyseisen sävelmän yhteydessä. Sointuja on mahdollista tulkita eri tavoin, joten joistakin kadensseista voivat tutkijat olla eri mieltä. Sävelryhmät ovat erisuuruisia ja ne ovat tarvittaessa järjestetty sisäisesti sävellajin ja melodian ambituksen mukaan. Toisinnot sijoittuvat usein perätysten, mutta kauempana oleviin toisintoihin on viitattu kappaleen kohdalla. Hyvin samankaltaisten toisintojen kohdalla on eroavat kohdat merkitty sävelmän yhteyteen.
Sävelmien taiteellisuuteen ei ole kiinnitetty huomiota. Mukana on muutama inkeriläinen sävelmä, jonka on katsottu kuuuluvan ennemmin laulu- kuin runosävelmiin. Laulujen sanoista on yleensä painettu ensimmäinen säkeistö. Sopimattomat sanat on jätetty pois, ja ensimmäisen säkeistön ollessa sopimaton nuottiin on painettu joku toinen säkeistö. Sanojen oikeinkirjoituksesta on poistettu murteellisuudet, elleivät ne kuulu laulun muotoon oleellisesti. Sävelmien merkinnässä on epäilyttävät kohdat merkitty kysymysmerkillä ja selvät tahtilajivirheet korjattu. Sävelmät on merkitty tutkimuksen helpottamiseksi C- ja F-duureihin tai a- ja d-molleihin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, koska käsikirjoitusten sävellaji on yhtä sattumanvarainen kuin laulujienkin. Kirkkosävellajit on merkitty duuriin tai molliin.
SKS:lle saapui julkaisemisen alettua lisää sävelmiä ja toisintoja, joista täytyi jättää pois ne sävelmät, joiden paikka oli jo julkaistujen joukossa. Sävelryhmien koko suureni siitä syystä loppua kohti harhaanjohtavasti, sillä osa alkupään sävelryhmistä olisi ollut oikeasti suurempia. Julkaisun edetessä tehtiin muutamia muutoksia koskien sävelmien yhteydessä olevia viittauksia säkeisiin ja toisintoihin. Krohn tarkensi myös nuottien merkintää koskevia sääntöjä julkaisun edetessä. Laulusävelmien julkaiseminen keskeytyi rahoitusongelmien vuoksi vuonna 1912. Julkaisemista jatkettiin vuonna 1932 ja laulusävelmät-jakso valmistui kokonaisuudessaan vuonna 1933.
Laulusävelmät 1 -kirjan johdanto
Laulusävelmät 2 -kirjan johdanto
Laulusävelmät 3 -kirjan johdanto
Kansantansseja sisältää soitinmusiikkia tai kappaleita, joita on sekä laulettu että soitettu. Sävelmät soitetaan viululla, ellei toisin ole mainittu. Laulettavat tanssisävelmät on sijoitettu laulusävelmiin. Kokoelmassa on muutamia paimensoittoja, jotka oli tarkoitus julkaista myöhemmin omana jaksonaan.
Ensimmäiset tanssisävelmät kerättiin jo vuonna 1848, mutta useat SKS:n kokoelmat katosivat. Kadonneita tanssisävelmiä oli noin 120. Lisäksi hävisi 8 vihkoa sävelmiä, joiden sisällöstä ei ole tietoa. Vuonna 1886 SKS teki päätöksen suomalaisten kansansävelmien julkaisemisesta mahdollisimman täydellisenä kokoelmana. Osa kadonneista sävelmistä löydettiin ja I. J. Inberg kirjoitti uudelleen ulkomuistista aiemmin keräämiään sävelmiä. SKS:lla oli valmiina muutamia kokoelmia tanssisävelmiä, joita olivat keränneet J. Scharlin, O. A. J. Carlenius, K. W. Hanell ja R. Lehrbäck. Yleisölle julkaistiin kehoitus lähettää kansanlaulujen ja -tanssien sävelmiä, mikä tuotti tulosta. Lisäksi Oulusta löytyi nuottikirja, joka sisälsi 94 tanssisävelmää ja E. Sivori keräsi SKS:n stipendiaattina yhteensä 158 tanssisävelmää.
Julkaisun järjestäminen aloitettiin erottelemalla julkaisukelpoiset sävelmät. Polkat ja masurkat jätettiin suoraan pois, koska ne tiedettiin olevan muualta kotoisin. Suurin osa kappaleista hyväksyttiin kokoelmaan, koska haluttiin varoa rajaamasta mitään tärkeää pois. Krohn on tehnyt listan erityisen kauniista ja omituisista kappaleista sekä toisinnoista. Tanssit on järjestetty ensin tanssilajien ja sitten tahtilajien mukaan vanhuusjärjestykseen. Sävelmistä on korjattu kirjoitusvirheitä ja hätiköintejä. Epäilyttävissä tapauksissa on seurattu alkuperäistä käsikirjoitusta.
Runosävelmiä on jaettu Inkerin ja Karjalan runosävelmiin. Inkerin runosävelmien merkittävimmät kerääjät olivat A. Lähteenkorva, E. Levon ja A. Launis, jotka keräsivät yhteensä yli 700 runo- ja itkusävelmää. Launis otti myöhemmin runosävelmistä lähes 200 fonogrammia, mikä helpotti sävelmien nuotinnusta. Ilman fonografia kerätyissä kappaleissa oli epämääräinen säveltaso ja rytmi sekä puutteelliset merkinnät esilaulajan ja kuoron vuorottelusta. Vuorottelu on kuitenkin nuotteihin lisätty toisintoihin nojautuen. Kokoelma on jaettu kolmeen pääryhmään: itkusävelmät, lastensävelmät ja varsinaiset runosävelmät. Pääryhmät on sisäisesti järjestetty esilaulun pituuden, melodian ja sävellajin mukaan. Runosävelmät on pyritty järjestämään samankaltaisuuden mukaan yksinkertaisimmista lähtien. Sanoja on otettu mukaan vain muutama säe tilan säästämiseksi. Osa fonogrammeista on kirjoitettu kokonaisuudessaan, koska säkeistöt varioivat niin paljon.
Karjalan runosävelmiin on liitetty muutamia muistiinpanoja muualta Suomesta. Suurimman osan sävelmistä on kerännyt A. Lähteenkorva ja kokoelman toimituksessa on noudatettu samoja periaatteita kuin Inkerin runosävelmissä.
Kantele- ja jouhikkosävelmiä sisältää laajan kuvauksen molempien soittimien rakenteesta, käyttötavasta ja yleisyydestä sekä kustakin soittajasta. Soittajien esittelyssä on henkilöhistorian ja soitettujen kappaleiden lisäksi merkitty nuottiesimerkillä käytössä ollut sävellaji ja sormitukset. Useista soittajista on myös valokuva. Suurimman osan sävelmistä on kerännyt A. O. Väisänen. Kokoelmassa on 232 kantelesävelmää 50 eri soittajalta ja 48 jouhikkosävelmää viideltä eri soittajalta.
Kantele- ja jouhikkosävelmiä kirjan johdanto